Russell (Camero Deane Stewart) alkaa löytää homon itsestään ja päätyy onnekseen ensimmäisiin kokeiluihin Kevinin (Justin Deeley) kanssa. Tultuaan yllätetyksi Russell ja Kevin kokevat piinaa kun heidät yllättänyt Min (Ally Maki) kutsuu heidät tapaamiseen koulun jälkeen. Vain Russell uskaltautuu paikalle ja käy ilmi että lukion maantiedon klubi onkin salainen hlbtiq-nuorten tukiryhmä. Kevin haluaa kuitenkin varmistaa ettei kukaan koulussa tai joukkueessa saa tietää hänestä. Russell päätyy jatkamaan ryhmässä mutta aloittaa samalla joukkuessa. Russellin lupaava ura jää kuitenkin lyhyeksi kun pettynyt pissis levittelee koulun täyteen lentolehtisiä joissa Russell outataan. On aika tehdä valintoja avoimuuden suhteen.

Geography club on 2000-luvun uutta positiivista coming out -genreä jonka meriitit ja merkitys ovat enemmän tarinoiden vaikutuksissa kuin elokuvallisia. Stewartia ja Deeleyä katselee mielellään mutta tarina ei paljon päätä pakota. Asioita loikitaan läpi pinnallisesti käsittelemättä niitä ja ottaen välillä pitkiä loikkia. Elokuva perustuu kirjaan ja olisikin mielenkiintoista vilkaista onko se yhtä kevyttä höttöä. Geography club on sunnuntai-illan kevyt hyvänmielenleffa nuorille. Kouluarvosana 7.

Lisää elokuvasta Internet Movie Databasestä.

Log in to comment

Discuss this article

HUOM: Olen jättämässä kommenttia keskusteluun vieraana.