Kesän kirja-alesta mukaani tarttui koko boksi George R.R. Martinia. Viisi ensimmäistä A song of ice and fire -sarjan "pokkaria" laatikossa. Tässä tapauksessa käytän pokkaria lainausmerkeissä koska pehmeäkantisen kirjan kutsuminen pokkariksi kun siinä on tuhat sivua on minusta hieman termin venyttämistä.

En ole missään vaiheessa seurannut HBO:n televisiosarjaa, joten minulla ei ollut minkäänlaisia ennakkokäsityksiä tarinasta. Kirjailija on selvästi tähdännyt Tolkien-huuman vanaveteen ja ottanut tyylinsä Once and future kingistä. En ole lopulta aivan vakuuttunut siitä onnistuiko hän vai jäikö hommaan kaupallisuuden jälkimaku.

Viimeistään kolmanteen kirjaan päästyäni olin lyhentänyt sarjan virallisen moton - "In the game of thrones you win or die" - otsikon muotoon. Lukijalle käy hyvin pian ilmeiseksi miksi oli tarpeen kehitellä sellainen leegio roolihahmoja kuin kirjoissa esiintyy - jos liikkeelle olisi lähdetty tavanomaisella vajaalla kahdella kourallisella viimeinenkin olisi tapettu kolmanteen kirjaan mennessä.

Toinen silmiin pistävä elementti kirjoissa on raakalaismainen seksuaalisuus jossa naiset ja lapset ovat miesten riistaa. Rutsaista seksiä harrastetaan monta kertaa kirjassa ja se on maantapa eräissä sukuklaaneissa. Martin viittaa myös ajoittain miehiin joille kelpaavat myös pojat hyvin realistisessa kuiskausten, juorujen ja kuoliaaksivaikenemisen perinteessä. Viidennessä kirjassa hän kuitenkin räjäyttää pankin hyvin homofobisella kohtauksella josta jää paskan maku suuhun.

A song of ice and fire on keskeneräinen sarja - kuudes osa on käsittääkseni tekeillä mutta sen julkaisemisen ajankohtaa en ole mistään löytänyt - joten sitä ei pitäisi sellaisena arvostella. Mestarilliseksi tarinnankerronnaksi se on kuitenkin pakko tunnustaa jo silkan laajuutensa vuoksi. Se on kuitenkin esikuviensa välissä jääden Tolkienin täydellisestä fantasiasta maailmasta periessään T.H. Whitelta sidoksen Brittein saarten historiaan.

Vaikka 5000 sivua on hirvittävän paljon, sen lukee ahmien eikä aikaa kulunut läheskään koko syksyä. Seuraavaksi lienee pakko etsiä dvd-boksi HBO:n sarjaa ja katsoa kestääkö sitä katsoa. Kaikenlaista muutakin sarjasta on kehitelty ja esimerkiksi Civilization V:n modia lienee pakko kokeilla.

George R.R. Martin
A song of ice and Fire:
A game of thrones
A clash of kings
A storm of swords
A feast for crows
A dance with dragons

Log in to comment

Discuss this article

HUOM: Olen jättämässä kommenttia keskusteluun vieraana.

Huom!

Lukemisestani kirjoittaminen on jäänyt viime aikoina vähälle mutta olen alkanut käyttää Goodreads-palvelua jossa voit katsoa mitä olen lukenut ja mitä mieltä olen siitä ollut.