Tavoitteeni työn suhteen on ennen muuta mielekkyys ja toissijaisesti riittävä toimeentulo. Arvostan joustavuutta ja vapautta hyvin paljon. Tämä tarkoittaa esimerkiksi että teen mielelläni vaikkapa 35 tunnin työviikkoa ja nautin pienempää palkkaa. Uraohjusta minusta ei saa millään, mutta kun työ on mielekästä ja teen sitä tärkeinä pitämieni päämäärien edistämiseksi omistaudun sille vahvasti. Kompensaatio mielettömästä työstä on jumalaton palkka, mutta sekään ei saa minua pysymään siinä pitkään. Yksi mielettömyyden muoto työssä on tehtävien puute ja tylsyys - mikään ei ole niin kamalaa kuin tyhjänpanttina työpaikalla oleminen. Sopeudun varsin hyvin kausittain vaihtelevaan työhön jossa työtä tehdään ajoittain paljon ja toisinaan pidetään vapaata kun tehtävää ei ole. En ole myöskään tarkka tehtävistäni, osallistun tarvittaessa ajoittain myös sellaisten tehtävien hoitamiseen jotka eivät kuulu varsinaisesti toimenkuvaani ja jotka saattavat olla likaista tai raskasta suorittavaa työtä.

Log in to comment

Discuss this article

HUOM: Olen jättämässä kommenttia keskusteluun vieraana.